Äänisuunnittelu herättää estradit eloon

Posted on

Erinomainen äänisuunnittelu voi tehdä hyvästä elokuvasta mestariteoksen, tai klubikeikasta uusiin maailmoihin asti ulottuvan kokemuksen. Vaivaa, jonka äänisuunnittelija on nähnyt veistäessään näihin upeisiin maailmoihin sopivat taustamusiikit ja miljööt, ei huomaa ennen kuin aiheeseen perehtyy syvemmin.

Äänisuunnittelu onkin luova ammatti, huolimatta siitä, että ammatiin opiskelu vaatii myös suurta määrää istumalihaksia luovuuden lisäksi. Elokuvan äänimaailman luominen aloitetaan usein aivan ruohonjuuritasolta, kirjaimellisesti. Äänisuunnittelija voi yhdessä tiiminsä kanssa luoda koko ääniraidan alusta asti, ruohon suhinasta vaatteiden kahinaan. Vaatii keskeliäisyyttä ja kokeilunhalua testata kaikkia lukemattomia vaihtoehtoja autenttisimman soundin löytämiseen. Studiossa onkin siis ensiluokkaisen äänityslaitteiston lisäksi hyllyt notkuen erilaisia kankaita, puulaatuja, kiviä, heinää, esineitä ja jopa vihanneksia.

Yksittäisten äänien lisäksi on suunniteltava kuhunkin kohtaukseen sopiva musiikki, ja toteutettava se digitaalisesti. Äänisuunnittelija työskenteleekin paljon tietokoneiden parissa, sekä erilaisten tietokoneeseen liitettävien apuvälineiden, kuten launchpadien ja Dj-laitteistojen kanssa.

Äänisuunnittelijalla on asiantuntemusta suuresta määrästä teknistä välineistöä ja kokemusta yhteistyöstä monen eri ammattiryhmän kanssa. Esimerkiksi teatterissa työskennellessään äänisuunnittelija tekee yhteistyötä käsikirjoittajien, näyttelijöiden ja lavastajien kanssa, suunnittellen vakuuttavan äänimailman joka ehostaa lavalla tapahtuvaa esitystä. Musiikki, miljöön äänet ja näyttelijöiden puhe sekä laulu on toistettava täydellisen kirkkaana katsojalle, niin että hän voi täysin imeytyä esityksen maailmaan. Elokuvan tuotannossa konsultoidaan myös käsikirjoittajaa, ja toisaalta äänisuunnittelijalla on myös suurin sananpaino mitä teoksen äänimaailmaan tulee.

Ääni ja musiikki ovat osana kaikkia elämän suurimpia juhlahetkiä. Syntymäpäivät, häät ja valmistujaiset ovat esimerkkejä tilaisuuksista joissa voidaan hyödyntää äänisuunnittelua. Hienot juhlatilat on yleensä suunnitteltu akustiikka mielessä pitäen, äänisuunnittelijan, arkkitehdin ja sisustussuunnittelijan yhteistyössä. Rooman colosseum on hyvä esimerkki äänisuunnittelun ja arkkitehtuurin yhteentulemisesta, lavalla seisovan äänen voi pinnistelemättä kuulla ylimmiltä rakenteilta saakka!

Suunnittelija ottaa huomioon työssään asiakkaan toiveiden lisäksi tilan muodon, materiaalit ja kuuntelijan sijainnin. Esimerkiksi bändin sijainti ja laitteiston sijoittelu vaihtelee tilaisuuden mukaan. Useimmiten suunnitelmat on tehty tilakohtaisesti, ja loppuasiakas ei välttämättä huomaakkaan minkälainen vaiva saumattoman musiikin takaamiseksi on nähty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että vaivaa olisi nähty turhaan, sillä amatöörimäisesti toteutettu äänisuunitelma kääntää juhlan kuin juhlan totaalliseksi farssiksi.

Konserttilavat eivät siis ole ainoa työpaikka äänisuunnittelijalle, vaan mahdollisuuksia on yhtä paljon, kuin on paikkoja missä on ihmisiä. Silti musiikin tuotanto ja konsertit eivät ole menneisyyden lumia, vaan ala kehittyy jatkuvasti. Livemusiikkia osataan edelleen arvostaa, jopa kasvavissa määrin, ja digitaalinen musiikki työllistää myös äänisuunnittelijoita. Taitavista tekijöistä on puutetta jopa siinä määrin että alan konkarit saavat tämän tuosta puheluita äänitysstudioilta, joissa tarvittaisiin pikaisesti lisäyksiä tiimiin. Työllisyystilanne näyttää siis varsin valoisalle.

Nykyään äänisuunnittelijoita koulutetaan myös uudempien mediamuotojen ammattilaisiksi. Peliteollisuus on suuri alati kasvava alan työllistäjä, ja alan tarpeisiin suunniteltuja koulutuksia. Peli on kokonainen maailma, johon on luotava ääni täysin tyhjästä, jopa enemmän kuin elokuvassa, sillä kuulija voi usein liikkua tilassa vapaasti. Suomessa tehty markkinatutkimus osoitti että jopa 97% ihmisistä pelaa edes jossain muodossa, sillointällöin. Tähän mukaan luetaan muun muuassa kännykkäpelit, suosituin pelaamisen muoto tällä hetkellä. Äänisuunnittelua on siis kaikkialla, jopa omassa taskussa.